lauantai 3. huhtikuuta 2010

Aamuliukkailla

Eipä tullut kunnon yöpakkasta. Lumen pinta oli riitteessä, mutta yhtään paremmin se ei kantanut. Muut vaeltajat olivat seuranneet jokivartta Kalmankaltiosta Naltijärvelle ja tulleet meidän maanantai-iltana tekemäämme uraa mökille. Koska joki oli paikoitellen hyvinkin avonainen, niin emme sitä uraa lähteneet kohti Kalmakaltiota.

Palasimme kelkkauraa järven länsirannalle ja seurasimme Naltijärven kesäpaikka - Nammanen kelkkauraa, joka nyt erottui selkeästi. Erkanimme siitä kohti Kalmakaltiota reilun 8 kilometrin jälkeen. Kelkkaura sinne on paikoin merkitty punaisilla aurauskepeillä (aukeiden paikkojen reunat). Päivän hiihtosaldoksi kertyi 15 km 210 minuutissa. Kelkkauralla oli nyt trafiikkia. Näimme noin 13 kelkkaa, joista isossa osassa oli reki mukana. Ennen viime maanantaita Kalmankaltiosta uraa oli ajettu edellisenä keskiviikkona.

Neljän aikoihin olimme jo Äkäslompolossa nauttimassa Oltsun sukulaisen vieraanvaraisuudesta. Saunassa hävisi pahin oheistuoksu, jotta pääsimme kahvipöydän ääreen.

Menomatkaan tuli 1160 km ja auton moottori oli käynnissä 13h 50min. Nyt ajoa takana noin 4 tuntia ja Tornioon on 40 km. Torniossa oli 4 tien halvin bensa Shell Express asemalla, Viikon aikana ei nähty aurinkoa kertaakaan ja nytkin sade piiskaa autoa.

Kuten blogin aikaleimoista huomaatte niin kämpillä ei kännykkäkenttää ollut. Tunturien rinteiltä Kalmankaltion vieressä ollut masto palveli halukkaita.

TPS -Lukko 4-0, joten Lukon kesäloma alkoi kun meidän vaellustalvilomamme päättyi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti